6. Smile

Yleensä yritän olla löpisemättä tässä alussa, mutta tämä on nyt säännön vahvistava poikkeus :) Aluksikin, uudelleen asennan pelini, joten kaikki muut paitsi Seyfriedit (Cleo, Zoey, Denise, Mystic) ovat nyt mennyttä. Tietysti Alexandra perheineen on yhä (toivottavasti) tallella. Mutta pääasia tähän löpinään oli tämä: Osassa nähtävästä maatilasta suuret kiitokset tänne. Ensimmäinen talo listalta.

Ja nyt, nauttikaa osasta :)

_____________________________________________________________________

Appaloosa Plains. Mukava maalaistyylinen kaupunki täynnä eläinten ystäviä ja niitä, jotka pakenevat suurkaupunkien melua. Aamupäivä oli vasta aluillaan, kun keltainen taksi saapui kaupungin laidalle. Matka oli kestänyt arveltua kauemmin pienen, mutta pakollisen, pysähdyksen takia, mutta viimeinkin he olivat perillä.

Kaupungin laitamilla, kauempana keskustasta sijaitsi kaunis maatila. Se oli jo vuosikymmeniä vanha, mutta lukuisien uudituksien myötä sen arvo oli kohonnut taivaisiin ja siitä oli tullut kauniin moderni, mutta samalla maalaistyyliin sopiva.

"Perillä ollaan!" Nina huudahti iloisesti ja hengähti helpottuneena.
"Tämäkö se on?" Denise kysyi ja katseli tutkivasti edessään näkyvää taloa ja siihen kuuluvaa tallia. Ulkona ei näkynyt yhtään hevosta tai simiä, joten Denise antoi katseensa kiertää talon puisista seinistä pihan lampeen ja pihamaan puihin ja kukkiin.
Matka oli pidentynyt pienen pysähdyksen takia Appaloosa Plainssin ulkopuolella. Pysäkkinä oli ollut vanhan aikainen pieni kauppa ja huoltoasema, jossa taksi oli tankannut ja Denise hankkinut itselleen uudet vaatteet. Myös Cleo oli hankkinut liikkeestä jotain uutta itselleen: suloisen valkoisen cowboy- hatun, jota hän ei oston jälkeen ollut suostunut riisumaan. Nina oli puhunut hevosista ja Cleo halusi välttämättä päästä katsomaan niitä ja mahdollisesti myös ratsastamaan edes hetkeksi.

"Tämä", Nina vastasi, työnsi portin auki ja lähti kävelemään taloa kohti. "Tulkaa nyt!"
Zoey vilkaisi nopeasti äitiään, joka tuijotti ilmeettömästi eteenpäin ja lähti sitten seuraamaan Ninaa. Cleo lähti seuraavaksi liikkeelle, mutta Zoey jäi vielä hetkeksi epäröiden katselemaan muiden perään. Jostain kumman syystä Zoey ei pitänyt Ninasta tai tästä koko reissusta ylipäänsä. Zoey katsoi vielä nopeasti taloa ja lähti sitten hitaasti kävelemään äitinsä ja sisarensa perässä taloon.

Nina johdatti pienen joukkonsa talon aulaan, josta avautui tiet olohuoneeseen, keittiöön ja talon alakerran muihin osiin. Zoey ja Cleo jäivät taaemmas katselemaan kaikkea näkemäänsä: talo vaikutti niin suurelta, varsinkin verrattuna heidän omaan pieneen asuntoonsa.
"Täällä ollaan!" Nina huusi ja hiljeni hetkeksi kuuntelemaan. Äännähdystäkään ei kuulunut, ellei laskettu tv:n hiljaista ja sekavaa ääntä.
"Onko täällä ketään?" Nina huusi kärsimättömällä äänellä.
"Joo joo, älä huuda", kuului hiljainen vastaus olohuoneen suunnalta.

Nina käveli nopein askelin olohuoneeseen, mistä ääni oli kuulunut ja sieltähän se äänen lähde löytyikin.
"Hei, eikö sinun pitäisi olla koulussa?" Nina kysyi hämmentyneenä pikkuveljeltään.
"Ei...", Nick mutisi hiljaa keskittyen enemmän peliinsä kuin lähestyvään Ninaan.
"Selvä sitten", Nina mutisi ja huokaisi. Jos äiti ja isä sietivät Nickin lintsaamista, niin ei Ninallakaan ollut mitään sitä vastaan.

"Nick?" Nina aloitti kysymyksensä ja laittoi kädet selkänsä taa.
"Niin?" Nick kysyi puoliksi huokaisten.
"Missä äiti ja isä ovat?" Nina kysyi ja katsoi sivusilmällä veljeään.
"Äiti on yläkerrassa lepäämässä ja isä lähti eilen työmatkalle", Nick vastasi ja yritti sitten keskittyä taas peliinsä.
"Kiitos", Nina mutisi ja käännähti nopeasti ympäri lähteäkseen.

Nina viittoi Denisen seuraamaan ja lähti kipuamaan kierreportaita yläkertaan. Denise laski Mysticin lattialle, käski Cleon ja Zoeyn pysyä alakerrassa ja lähti sitten nopein askelin seuraamaan Ninaa. Portaiden vierellä Denise kuitenkin pysähtyi hetkeksi miettimään. Nyt se sitten tapahtuisi. Denise ajatteli ja hengähti kevyesti. Odotin hänen kohtaamistaan orpokodissa joka päivä, mutta nyt se sitten tapahtuu... Denise katsahti olkansa yli takanaan häntä tuijottavia tyttöjä ja lähti sitten syvään hengähtäen yläkertaan.

Yläkerta oli yhtä tilava ja avara kuin alakertakin. Valkoiset tiiliseinät olivat kuitenkin vaihtuneen perinteisen punaisiin ja sisustuskin oli hieman tummempaa. Denise käveli hiljaisin askelin lasisen oven luo, jonka vierellä Nina häntä odotti.
"Äiti on tuolla", Nina kertoi ja osoitti nyökkäyksellä lasiovia ja niiden takaa näkyviä huoneita.
"Missä noista?" Denise kysyi ja katsoi lasi ovista sisään. Nina kohautti hartioitaan.
"En tiedä, mutta löydät hänet kyllä. Ja jos et, löydät meidät muut kyllä alakerrasta, joten ei tarvitse huolehtia", Nina vastasi ja hymyili hieman.

Denise tuijotti vielä hetken  lasiovien takaa avautuvaa huonetta, työnsi sitten oven auki ja astui hitaasti sisään Ninan jäädessä vielä hetkeksi käytävään odottamaan.
Nina katseli hymyillen siskopuolensa perään ja kääntyi sitten palatakseen alakertaan muiden luo.

Nina astui portaat alas hitaasti askel askelmalta ja painautui samalla hetkeksi ajatuksiinsa. Hän oli nyt tehnyt niin kuin äiti oli toivonut ja niin kuin hän oli itseään käskenyt. Seuraavaksi hän saisi palata kotiin kuuntelemaan suurkaupungin kotoista melua ja valvomaan läpi yön eri baareissa kierrellen. Häntä varmaan kaivattiin jo...

Nina oli olettanut löytävänsä Cleon ja Zoeyn yhä eteisestä, mutta sen sijaan hän löysikin tytöt tv:n äärestä Nickin kanssa. Nick opetti Cleoa pelaamaan ja Zoey kuunteli hymyillen vieressä. Cleo oli nopea oppimaan ja pian olohuoneen täyttikin tytön innokas ääni.

Mystickin oli löytänyt itselleen tekemistä: se oli piiloutunut koriste kalan sisuksiin ja katseli sieltä tarkkaavaisesti muita. Nina ei kunnolla nähnyt kissaa, mutta oli melko varma, että jos kissat pystyivät hymyilemään, niin Mystic hymyili juuri sillä hetkellä. Nina naurahti hiljaa ajatukselleen hymyilevistä kissoista, jotka toivat hänen mieleensä ainoastaan Liisa Ihmemaan Irvikissan.

Nina vakavoitui hetkeksi ja pysähtyi tuijottamaan olohuoneen kolmikkoa. Kaikesta suurkaupunkien tuomasta huumasta ja baarien drinkeistä ja elokuva tähdistä huolimatta jossain alitajunnassaan Nina tiesi ikävöivänsä rauhallista perhe-elämää. Nina huokaisi hiljaa ja yritti sitten saada hymyn takaisin kasvoilleen. Hänhän oli vasta yhdeksäntoista, eikä hänen tarvinnut vielä murehtia yksinäisestä loppu elämästä. Eikä hän ikinä olisi yksin: hänellä oli ihana työ, ystäviä enemmän kuin tarpeeksi ja poikaystävä. Ja lisko, mutta se oli hyvin hiljaista ja lähes näkymätöntä seuraa suoraan sanottuna.

Palattuaan takaisin nykyhetkeen Nina pudisti kevyesti päätään, käveli olohuoneeseen ja istahti sohvalle Cleon ja Nickin väliin. Hän nappasi lattialta ohjaimen ja upposi sitten pelin maailmaan. Innokkaat äännähdykset ja kova ääninen huuto täyttivät koko talon ja Nina saattoi unohtaa kaikki murheensa ja keskittyä täysin nykyhetkeen.

*****

Denise lähestyi tuolissa istuvaa vanhaa naista varovasti: hän ei ollut vieläkään täysin varma mitä sanoisi, muttei aikonut enää perääntyäkään. Nainen katseli hiljaa vanhaa elokuvaa ja sohvapöydällä oli kaksi täyttä kahvikuppia. Denise pysähtyi hetkeksi aivan nojatuolin taakse ja jäi katsomaan naista. Huoneen ainoat äänet olivat molempien hiljainen hengitys ja tv:n erittäin hiljainen ääni.

Denise oli pysytellyt aivan hiljaa, mutta silti hänestä tuntui että tuolissa istuva nainen tiesi hänen tulleen: nainen sammutti tv:n ja nousi hitaasti ylös tuolista. Denise seurasi vaiti naisen liikkeitä ja hetken he vain tuijottivat toisiaan: Denise ei tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä tai sanoa, ja nainen vain tuijotti Deniseä päästä varpaisiin.

Lopulta nainen otti pari askelta eteenpäin ja halasi Deniseä lämpimästi.

"Sinä tulit sittenkin", nainen sanoi onnellinen sävy äänessään.

"Niin", Denise huokaisi ja irrottautui äidistään.

Hetkeksi lankeutui hiljaisuus ja sitten nainen puhui: "Sinulla on varmasti paljon kysyttävää." Nainen hymyili ja jatkoi: "Nimeni on muuten Victoria, et varmaankaan tiennyt sitä."

"En tiedä sinusta muuta kuin sen, että jätit minut lastenkotiin, etkä koskaan tullut hakemaan", Denise vastasi ja puraisi kevyesti huultaan.

"Niin, olen hyvin pahoillani siitä", Victoria sanoi huokaisten. "Oikeasti."

"Mutta miksi sinä teit niin?" Denise kysyi ja tuijotti äitiään kysyvästi, mutta tiukasti.

"Denise, minä olin nuori ja tyhmä. Kun sinä synnyit asuin pienessä mökissä yksin ja minulla oli todella huono palkkainen työ. Isäsi ei halunnut osallistua elämääsi ollenkaan ja lopulta minäkin luovutin", Victoria selitti ja huokaisi. "Olen hyvin pahoillani, mutta uskoin vakaasti että sinun olisi paljon parempi elää siellä. Sait sentään aina ruokaa, laadukkaita huonekaluja ja leluja ja sait huolehtivia ihmisiä ympärillesi ja käydä koulussa, harrastaa mitä ikinä halusitkin! Minun luonani olisit saanut ehkä juuri ja juuri ruokaa ja harrastuksena olisi ollut puutarhan hoito tai rahan hankinta."

"Se orpokoti oli minulle kuin helvetti! Minua pilkattiin ja elin joka päivä epätietoisuudessa menneisyydestäni! Sain kyllä harrastaa, leikkiä ja niin hyvää ruokaa kuin sellaiselta paikalta saa olettaa, mutta olin onneton! Yksinäinen ja onneton!" Denise huusi vihaisesti.

"Denise, yritä ymmärtää, että-"

"Arvaa olisinko halunnut olla missä tahansa muualla kuin siellä?! Toivoin joka päivä ihmettä ja sitä, että joku olisi hakenut minut pois, mutta kukaan ei huolinut minua. Ei kukaan! Itsemurhanhan minä olisi tehnyt, ellen olisi tiennyt sen päättyvän lopulta!"

"Denise kulta, minä ymmärrän kyllä, mutta-"

"Ymmärrätkö muka?!" Denise huusi vihaisesti ja jatkoi sitten äänellä, joka murtui lopussa: "Ymmärrätkö?"

"Paremmin kuin uskotkaan. Ei minun elämänikään ruusuilla tanssimista ollut ja sinun surkeutesi loppui sentään täysi-ikäisenä. Minulla se kesti aina siihen asti, kun lopulta menin naimisiin ja muutin tänne", Victoria kertoi rauhoittavalla äänellä ja katsoi lempeästi Deniseä.

Victoria käveli hetken ympäri huonetta mietteliäänä, kuin etsien jotakin. Lopulta hän kuitenkin palasi murheellinen ilme kasvoillaan Denisen luo ja sanoi: "Pyydän sinua kuitenkin unohtamaan menneet."

"Unohtamaan menneet? Anteeksi vain, mutten usko sen olevan noin helppoa", Denise vastasi ja pudisti kevyesti päätään.

"Edes antamaan minulle anteeksi!" Victoria sanoi anelevasti. "Denise, minä pyydän! Olen etsinyt sinua niin kauan. Olen pahoillani, että näemme vasta nyt."

"Saat kiittää siitä Ninaa", Denise vastasi naurahtaen ja halasi äitiään. "Ja voin kyllä antaa anteeksi."

"Kiitos. En ollut luonasi silloin kun olisit minua eniten tarvinnut, mutta olen tässä nyt", Victoria sanoi ja huokaisi hiljaa. Denise hymyili hieman ja halasi vielä syvään äitiään, ennen kuin irrottautui ja lähti kävelemään kohti alakertaa.

*****

"Ne ovat niin kauniita!" Zoey sanoi ja hymyili. "Ja niin kaukana!"

"Kultapieni nehän ovat tähtiä! Niiden on tarkoituskin olla niin kaukana. Ne valaisevat öitä."

"Entäs kuu?" Zoey kysyi uteliaana. "Sehän valaisee myös."

"Mutta yötaivashan olisi tylsä, jos siellä olisi vain kuu."

"Niin. Ja tähtiä on mukavampi katsella kuin kuuta", Zoey tokaisi ja Victoria nauroi iloisesti.

Zoey nousi nopeasti nurmikolta ja käveli tuolilla istuvan isoäitinsä luo. Victoria katseli pitkään Zoeya ja tokaisi sitten: "Tiesitkös muuten, että näytät ihan äidiltäsi?"

Zoey katsoi epäuskoisena Victoriaa ja nainen hymyili tytölle.

"Enpäs...", Zoey mutisi, vaikka tyytyväisyyden ja ilon sekainen tunne olikin juuri sillä hetkellä valtaamassa hänen mieltään.

"Näytätpäs", Victoria vastasi ja naurahti Zoeyn ilmeelle. "Myönnä vain."

"No ehkä vähän...", Zoey vastasi ja hymyili kohteliaasti.

Victoria hymyili, vilkaisi taivaalle ja sanoi sitten: "Meillä on vielä paljon puhuttavaa, mutta nyt sinun täytyy varmaankin mennä nukkumaan, kultapieni."

Zoey katsoi pitkään isoäitiään, mutta tämä vain tuijotti hymyillen takaisin ja sanoi vakavalla äänellä: "On jo myöhä. Ja huomenna on vielä paljon tehtävää."

"No hyvä on sitten", Zoey myöntyi ja vilkaisi vielä viimeisen kerran taivaan tähtiin.

"No menehän siitä sitten", Victoria naurahti ja hiljeni sitten kuuntelemaan sirkkojen siritystä ja lammen laineiden liplatusta.

Zoey lähti kävelemään hiljalleen sisälle, mutta ulko-ovella vilkaisi vielä nopeasti taakseen jäänyttä vanhaa naista. Zoey oli tykästynyt isoäitiinsä ja halusi viettää tämän kanssa niin paljon aikaa kuin vain mahdollista. Cleo ei hirveästi välittänyt isoäidistään, mutta Nickin ja Ninan seura kelpasi hänelle kyllä. Deniseä ei ollut hirveästi näkynyt: Denise oli illallisen jälkeen mennyt lepäämään yläkerran vierashuoneeseen, jonka hän ja Nina tällä hetkellä jakoivat. Nickillä oli oma huoneensa ja Cleo ja Zoey jakoivat alakerran huoneen. Mysticillä oli omat nukkumapaikkansa ja olohuoneen koriste kala.

*****

"Kauanko luulet meidän olevan täällä?" Zoey kysyi hymyillen siskoltaan.

Kello läheni jo puolta yötä ja muu talo oli jo pimeänä, mutta tyttöjä ei väsyttänyt yhtään. Zoey loikoili huoneen lattialla pehmeällä matolla ja Cleo teki mitä ikinä keksikään: katseli tv:tä, pelasi huoneessa olevalla läppärillä tai pomppi sängyllä.

"En tiedä", Cleo vastasi. "Pari päivää, eikö äiti sanonutkin niin?"

"Mutta ainahan se voi muuttua...", Zoey huokaisi ja katseli hetken Cleoa, joka pyöri ympyrää huoneen keskellä.

"Niin, mutta älä murehdi siitä", Cleo vastasi ja pyörähti sitten yhdellä jalalla ympyrän.

Siskokset harrastivat molemmat balettia ja Cleo rakasti sitä: tanssin huumaa ja sitä, että sai tuntea itsensä höyhenen kevyeksi hyppiessään ja pyöriessään. Myös Zoey piti tanssimisesta, mutta hänen todellinen rakkauden kohteensa oli maalaaminen. Myös kirjat ja musiikki olivat lähellä hänen taiteellista luonnettaan.

"Meidän pitäisi varmaankin mennä nukkumaan", Zoey huokaisi lopulta ja kiipesi vuoteeseen.

"Hei, älä viitsi!" Cleo huudahti hiljaa ja vetäisi Zoeyn pois sängyltä. "Valvotaan vielä hetki."
"Mutta äiti suuttuu-"

"Zoey, älä viitsi olla tuollainen!" Cleo tuhahti ja katsoi tiukasti siskonsa silmiin. "Pidetään hauskaa, mehän olemme lomalla."

Cleo nappasi tyynyn sängyltään ja läimäisi sillä Zoeya kasvoihin.

"Hei!" Zoey huudahti ja katsoi huvittuneena Cleoa.

"Minähän sanoin jo: pidetään hauskaa!" Cleo huudahti ja läimäisi Zoeya uudestaan tyynyllä.

"No pidetään sitten!" Zoey huusi, otti tyynynsä ja löi Cleoa sillä.

"Niin sitä pitää!" Cleo sanoi nauraen ja irrotti höyhenen hiuksistaan.

Tyynysota jatkui ja jatkui. Huoneessa kaikui tyttöjen pirteä nauru, kunnes he lopulta uupuneina nukahtivat pehmeisiin sänkyihinsä höyhenten yhä leijuessa kevyesti ilmassa.

Vaikka Cleo ja Zoey luulivat, ettei kukaan huomannut, oli nauru ja huudot kaikuneet yläkerrassa valvovan Denisen korviin. Denise ei kuitenkaan sanonut mitään tytöille aamulla, vaan nukahti sikeään uneen hymyillen.

*****

"Hyvinhän se sujuu", Nina sanoi hymyillen.

"Parempi olisikin, tähän on kulutettu koko aamupäivä", Denise mutisi kauempaa ja Cleo naurahti hiljaa ja niin naurahti myös Nina.

"Se olikin huvittavaa katsottavaa", Nina naurahti, mutta hiljeni Denisen ärtyneestä katseesta.

Cleo taputti kevyesti hevosta ja hidasti sen tahtia. Aamulla heti herättyään Cleo oli marssinut Zoey perässään keittiöön muiden luo ja vaatinut saada ratsastaa. Kenelläkään ei ollut mitään ratsastamista vastaan, joten heti aamiaisen jälkeen Victoria oli päästänyt perheen kaksi hevosta ulos tallista ja alkanut opettaa Cleolle ratsastamista. Nyt Victoria oli palannut sisälle laittamaan päivällistä ja Cleo oli jäänyt ulos Zoeyn, Denisen ja Ninan kanssa, joka suurimmaksi osaksi vain nauroi sivussa.

"Zoey ei tosin vieläkään uskalla ratsastaa yksin", Cleo sanoi ja virnisti leikkisästi.

"Hevosiahan on vain kaksi, joten ei hän muutenkaan voisi", Denise vastasi ja katsoi tiukasti Cleoon sen merkiksi, ettei kannattanut jatkaa.

Cleo pyöritti nopeasti silmiään, vilkaisi nopeasti sisareensa ja kääntyi sitten katselemaan Ninaa, joka oli istahtanut pihatuolille katselemaan.

"Meidän pitäisi varmaankin vähitellen lopettaa", Denise ehdotti ja auttoi sitten Zoeyn alas hevosen selästä.

"Vielä hetki", Cleo yritti, mutta Denise pudisti päättäväisesti päätään ja auttoi sitten Cleonkin alas hevosen selästä.

"Äiti muuten sanoi, että päivällinen on valmista", Nina ilmoitti ja nousi tuoliltaan.

"Tulemme heti", Denise vastasi ja lähti sitten tytöt perässään sisälle Ninan mukaan.

Hevoset saivat jäädä vielä hetkeksi ulos nauttimaan vapaudesta. Victoria luotti hevosiinsa ja siihen, etteivät ne lähtisi kotipihasta. Toisaalta ei niillä ollut mitään syytä lähteä, sillä niillä oli paljon paremmat oltavat kotonaan kuin sen ulkopuolella.

Ilta pimeni. Nina oli etsinyt jostain varastojen pohjalta vanhan metallisen nuotion ja pystyttänyt sen etupihalle. Nyt liekit lämmittivät ja savu kohosi ohuina kiehkuroina yötaivaalle. Cleo, Zoey, Nina ja Nick olivat kaivaneet ruokakaapeista vaahtokarkkeja, joita he nyt paahtoivat pienessä nuotiossaan toivoen, ettei yksikään vaahtokarkki palaisi.

"Te siis lähdette huomenna? Niinhän se oli?" Victoria kysyi Deniseltä, joka tuijotti äänettömästi liekkejä.

"Niin", Denise vastasi hajamielisesti tuijottaen samalla lämpimiä liekkejä.

"Täällä on kyllä ollut todella mukavaa", Denise sanoi nopeasti ja veti suunsa hymyyn. "On varmasti mukavaa asua täällä ympäri vuoden."

"Mikset sitten muuttaisi tänne?" Victoria kysyi toiveikkaana.

Koko piiri hiljeni: Denise tuijotti liekkejä, Zoey ja Cleo Deniseä, Nick ärsyyntyneenä äitiään ja Nina tuijotti yhä kiinteästi paahtamiaan vaahtokarkkeja.

"Se on mukava ajatus, mutta Starlight Shores on kotimme. Siellä on työni, tyttöjen koulu, paras ystäväni ja... no, kotini", Denise lisäsi hymyillen.

"Ymmärrän", Victoria sanoi hiljaa huokaisten ja hiljaisuus lankesi taas pihamaalle.

"Yäk", Nina mutisi rikkoen hiljaisuuden. "Nämä maistuvat kamalilta!"

"Itse paistoit väärin", Nick vastasi ja sai vastaukseksi siskonsa vihaisen tuijotuksen.

"Näissä ei kyllä ole mitään vikaa", Cleo vastasi ja haukkasi palan ensimmäisestä vaahtokarkistaan.

"Minähän sanoin: Nina vain paahtoi ne väärin", Nick mutisi ja Nina pyöritti silmiään.

"Nick, olet idiootti", Nina huokaisi ja Nick nauroi hiljaisella äänellä.

Denise siirsi katseensa liekeistä Zoeyyn, joka mutusteli hitaasti vaahtokarkkejaan sanaakaan sanomatta. Denise vaipui hetkeksi ajatuksiinsa ja unohtui tuijottamaan tytärtään, kunnes Ninan ääni palautti hänet maan päälle.

"Mitäs seuraavaksi?" Nina kysyi ja katsoi odottavasti ympärilleen.

"Minulla on idea", Nick vastasi ja nousi ylös tuolistaan. Muut seurasivat hiljaa esimerkkiä ja kokoontuivat Nickin ympärille kauemmas nuotiostaan.

Nick alkoi kertomaan kaikkia kuulemiaan kauhutarinoita ja piteli taskulamppua kasvoillaan luodakseen tunnelmaa. Ilmeisesti kauhutarinoilla oli toivottu vaikutus, sillä kaikki kuulijat saivat kylmiä väreitä ja henkäilivät järkytyksestä. Nick katseli kuulijoitaan tyytyväisenä ja päätti sitten tarina tuokionsa.

Muut palasivat jo sisälle lämpimään, mutta Denise jäi hetkeksi katselemaan nuotion liekkejä. Hän ei ollut aivan varma miksi teki niin koko ajan, mutta liekeissä oli jotain kiinnostavaa, jotain kiehtovaa... Denise hymyili hieman ajatuksilleen ja huokaisi hiljaa. Huomenna tämä kaikki olisi ohi ja arki odottaisi. Myös tyttöjen syntymäpäivät lähestyivät hurjaa tahtia.

"Miten nopeasti aika lentääkään", Denise huokaisi ja sammutti nuotion.

Denise asteli hitaasti pimenevään taloon ja sulki oven tiukasti perässään. Oven pienestä ikkunasta hän saattoi kuitenkin nähdä vielä ohuet, lähes olemattomat savu kiehkurat jotka kohosivat hitaasti höyhenen lailla kohti tähtikirkasta yötaivasta.

*****

Seuraavana aamuna puoli kuuden aikaan Nina, Victoria, Cleo, Zoey ja Denise seisoivat aidan toisella puolella hyvästelemässä.

"Pidäthän yhteyttä", Victoria sanoi halatessaan Deniseä viimeisen kerran.

"Totta kai", Denise lupasi ja hymyili äidilleen.

Victoria hyvästeli myös Zoeyn, joka rutisti lujasti isoäitiään ja Victoria hymyili lempeästi tytölle. Zoeyn tulisi todella ikävä isoäitiään, mutta kotiin paluu oli myös mukava ajatus. Koti, koulu ja harrastukset. Kaikki tuttu ja turvallinen.

Cleo hyvästeli Ninan ja Nina lupasi tulla käymään. Vieressä seisova Denise huokaisi raskaasti ja Nina lisäsi nopeasti: "Jos äidillenne siis sopii."

Viimeisenä Nina halasi Deniseä, joka sanoi hymyillen siskolleen: "Totta kai voit tulla käymään. Jos vain ehdit. Ja jos et, niin edes soita!"

"Totta kai!" Nina vastasi hymyillen ja irrottautui Denisestä.

"Oli mukava tavata sinut", Nina huokaisi ja hymyili lempeästi.

"Samat sanat. Onnellista jatkoa sinulle", Denise vastasi ja hymyili itsekin.

Zoey tuijotti kauempaa hymyilevää äitiään ja alkoi yhtäkkiä miettiä, mitä jos äiti ei olisikaan enää onnellinen kotona? Mitä jos hän haluaisi vielä jonain päivänä palata tänne ja elää elämäänsä äitinsä, isäpuolensa, Nickin, Ninan ja hevosien kanssa? Kuka sitten huolehtisi hänestä ja Cleosta, kun heidän oma isänsäkään ei tahtonut olla heidän elämässään? Zoey katseli surullisten ajatustensa kanssa äitiään, kunnes Zoey huomasi harmaan ja pienen liikkuvan olennon.

Mystic. Kissa oli ollut omilla teillään koko reissun ajan, mutta viimein se oli tullut esiin piilostaan. Ilmeisesti se oli tullut tietoiseksi kotiin lähdöstä. Zoey katseli hetken kissaa ja laskeutui sitten kyykkyyn kissan viereen.

"Tämä oli nyt sitten tässä", Zoey kuiskasi kissalle ja silitti Mysticin päätä. "Nyt lähdetään takaisin kotiin."

Taksi lähti nopeasti liikkeelle maatilan edustalta. Ja tällä kertaa sen kyydissä olivat vain Seyfriedit.

Nina ja Victoria jäivät vielä hetkeksi katsomaan taksin perään. Nick oli vielä sisällä nukkumassa ja Ninakin lähtisi vielä tänään.

"Kiitos", Victoria sanoi yhtäkkiä ja sai Ninan hätkähtämään hieman.

"Mistä?" Nina kysyi ja tuijotti yhä keltaisen taksin perään.

"Kaikesta", Victoria vastasi ja huokaisi. "Kaikesta."

****

"Taksi jätti meidät väärään paikkaan", Cleo tuhahti ja tuijotti ärtyneenä eteensä.

"Eipäs", Denise vastasi ja hymyili hieman.

"Mutta tämä ei ole meidän koti", Cleo vastasi ja katsahti äitiinsä.

"Se on nyt", Denise vastasi ja tunsi nopean onnen tunteen sisällään.

"Onko tämä meidän?" Zoey kysyi ja tuijotti epäuskoisena valkoista omakotitaloa.

"On", Denise vastasi ja jatkoi: "Oven pitäisi olla auki, joten sisälle siitä."

Cleo lähti nopein askelin juoksemaan kohti ovea kuin pelkäisi sen katoavan tai karkaavan. Cleo vetäisi oven auki ja juoksi intoa hihkuen sisälle tutkimaan taloa.

"Etkö halua mennä sisälle?" Denise kysyi Zoeylta, joka oli jäänyt vielä ulos äitinsä seuraksi.

"Haluan, mutta ensin..." Zoey mutisi ja kurottautui sitten halaamaan äitiään. "Kiitos."

"Ei tämä nyt niin suurta ole", Denise sanoi ja rutisti kevyesti tytärtään.

Zoeyn hymy leveni ja hän toisti taas hiljaa: "Kiitos."